Lattia­pinnoitteet kattavasti kaikkiin käyttö­tarkoituksiin

Master Chemicals Oy tarjoaa laadukkaat ja kestävät lattiapinnoitteet kaikkiin käyttötarkoituksiin. Kumppaneitamme ovat pääasiassa urakoitsijat ja rakennusliikkeet, arkkitehdit, suunnittelijat sekä kuntasektoreiden päättäjät, mutta palvelemme toki myös muita lattiapinnoitteita tarvitsevia tahoja koko Suomen alueella. Teemme myös aktiivisesti kohdekäyntejä.

lattiapinnoitteet

Miksi lattiapinnoite kannattaa asentaa?

Lattian pinnoittamisen hyviin puoliin kuuluu esimerkiksi se, että kaikki pinnoitteemme ovat saumattomia. Lattiapinnoitteet on myös helppo pitää puhtaana ja pinnoitteiden ylläpito on vaivatonta. Pinnoitteet ovat lisäksi muunneltavissa, esimerkiksi 20 käyttövuoden jälkeen pinnan voi lakata uudestaan. Lakkauksen jälkeen lattiasta tulee jälleen uuden näköinen, eikä lattiaa tarvitse uusia kokonaan. Pinnoitteen valitseminen on nopea, kustannustehokas ja ennen kaikkea kestävä valinta.

Tuotevalikoimasta moneen eri käyttötarkoitukseen

Monipuolisesta tuotevalikoimastamme löytyy moniin erilaisiin tiloihin soveltuvia laadukkaita pinnoiteratkaisuja. Kaikki lattiapinnoitteet ovat visuaalisesti muunneltavissa ja niitä saa monen näköisenä ja -värisenä. Pinnoitteemme ovat ympäristöystävällisiä ja tarjoavat kestävän kehityksen mukaiset ratkaisut kaikkiin kohteisiin.

Lisäksi epoksipinnoitteista meiltä löytyy vesihöyryä läpäiseviä vaihtoehtoja. Vesihöyryn läpäisevyys on tärkeää ottaa huomioon kohteissa, missä alustan kosteus aiheuttaa haasteita. Näistä esimerkkeinä ovat esimerkiksi maanvaraiset lattiat.

lattiapinnoitteet
lattiapinnoitteet

Miksi lattiapinnoitteet kannattaa hankkia juuri meiltä?

  • Olemme luotettava kumppani ja asiakassuhteemme perustuvat kestävään yhteistyöhön ja avoimeen vuorovaikutukseen. 
  • Teemme yhteistyötä niin suunnittelijoiden, kuin kaupunkien ja kuntien kanssa. 
  • Kestävä kehitys on meille tärkeää ja haluamme auttaa löytämään lattian kunnossapitoon ja huoltoon oikeat ratkaisut.
  • Tuotteillamme on elintarvikehyväksyntä eli niin kutsuttu hygieniasertifikaatti
  • Nopeat ja joustavat toimitusajat. Nopeimmillaan tuote saadaan toimitettua samana päivänä. Olemme panostaneet varastoomme ja sen seurantaan, jotta voisimme palvella asiakkaitamme mahdollisimman tehokkaasti.

MIKSI VALITA LATTIAPINNOITE?

Kestävyys

Lattiapinnoitteen yksi merkittävimpiä hyötyjä on mekaanisen rasituksen kesto. Pinnoite kestää mainiosti lämpöä, iskuja ja kemikaaleja. Pinnoiteratkaisut ovat myös elinkaareltaan hyvin pitkäikäisiä ja ekologisesti tarkasteltuina kestäviä.

Saumattomuus

Saumattomuuden ansiosta pinnoitteella saa tilaan yhtenäisen lattiapinnan ja eheän vaikutelman. Saumaton pinnoite mahdollistaa asioiden vaivattoman liikuttelun tilassa, se on käytössä mukava ja pinnoitetta on helppo hoitaa.

Hygieenisyys

Lattiapinnoitteet sopivat hygieenisyyttä edellyttäviin tiloihin, joissa on korkeat puhtausvaatimukset ja tarve erinomaiselle kemikaalinkestolle. Lattiapinnoitteet edistävät myös hyvää sisäilmaa.

Pinnoite­ratkaisut

Lattiapinnoitteiden avulla toteutat tiloja, joissa ihminen viihtyy ja pystyy toimimaan sujuvasti. Monet järjestelmämme ovat M1-hyväksyttyjä. Valikoimamme koostuu erityisesti polyuretaani-, epoksi-, sementtipohjaisista ja polymeeribetonituotteista, urheilupinnoitteista sekä lukuisista muista tuotteista.

Tilaa lattiapinnoitteet meiltä

Kun lattian pinnoittaminen on ajankohtaista, kannattaa ottaa yhteyttä meihin.
Autamme mielellämme löytämään juuri oikeanlaisen lattiapinnoiteratkaisun kohteeseen. Palvelemme koko Suomen alueella.

Master Chemicals on suomalainen lattiapinnoitusten asiantuntija, joka on erikoistunut kokonaisvaltaisiin ratkaisuihin. Autamme suunnittelijoita, urakoitsijoita ja rakennusliikkeitä löytämään tilaan sopivimmat laatupinnoitteet, jotka luovat perustan hyvälle elämälle.

Saumattomassa yhteistyössä

ota yhteyttä

Miten voimme auttaa?

Tatu Tuominen: Satujen palatsit, 2020 Kuva: Patrik Rastenberger, 2020

Voit jättää meille viestin viereisen lomakkeen avulla. Otamme sinuun yhteyttä mahdollisimman pian.

Jos asiallasi on kiire, voit ottaa suoraan yhteyttä asiakaspalveluun:

020 730 8600
asiakaspalvelu@master-chemicals.fi